Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja vaihtuu torstai 1. maaliskuuta 2018

Kiinteistöliitto Päijät-Hämeen hallitus on valinnut uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.6.2018 alkaen Hanna Koskelan (OTK,VT).                        

 

Hän siirtyy toiminnanjohtajan tehtävään Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAsta.   ARAssa hän on toiminut useammassa tehtävässä, viimeksi korjausavustusyksikön päällikkönä. Ennen ARAa hän työskenteli lakimiehenä TE-keskuksessa (nykyinen ELY).

 

Kiinteistöliitto Päijät-Häme ry:n nykyinen toiminnanjohtaja Raimo Kiljunen siirtyy eläkkeelle 31.8.2018.

Raimo Kiljunen on tehnyt pitkän rupeaman toiminnanjohtajana (vuodesta 1999), jona aikana yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi, ja siitä on kehittynyt dynaaminen ja jäseniensä etuja ajava ja monipuolisesti palveleva organisaatio.